Elämme aikakautta, jota leimaavat monenlaiset kriisit. Ilmastonmuutos, luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen, luonnonvarojen ylikulutus ja ympäristöongelmat haastavat ihmiskuntaa ennennäkemättömällä tavalla. Ekologinen kriisi ei kuitenkaan ole ainoastaan ympäristökriisi. Se koskettaa myös ihmisten elämän merkitystä, tulevaisuudenuskoa ja käsitystä omasta paikastaan maailmassa. Siksi voidaan puhua myös eksistentiaalisesta kriisistä.
Moni kysyy, millaiseen tulevaisuuteen lapsemme kasvavat. Toiset taas kokevat voimattomuutta suuren ja monimutkaisen ongelman edessä. Juuri tällaisena aikana myös kirkolta kysytään: mitä annettavaa kristillisellä uskolla on maailmassa, jonka tulevaisuus näyttää epävarmalta?
Kristillinen usko lähtee ajatuksesta, että maailma ei ole ihmisen rajattoman hallinnan kohde vaan Jumalan luomakunta. Ihminen on kutsuttu viljelemään ja varjelemaan maata, ei käyttämään sitä hyväkseen ilman vastuuta. Kestävä elämä voidaan ymmärtää elämäntapana, jossa ihminen tunnistaa riippuvuutensa muista ihmisistä, luonnosta ja koko elämän verkostosta.
Kristillinen perinne tuntee myös synnin käsitteen. Synti ei tarkoita vain yksittäisiä vääriä tekoja, vaan myös sellaisia ajattelu- ja toimintatapoja, jotka rikkovat suhteita Jumalaan, lähimmäisiin ja luomakuntaan. Kirkko ei voi tarkastella ekologista kriisiä ulkopuolelta. Se on osa yhteiskuntaa, joka on hyötynyt luonnonvarojen kulutuksesta ja talousjärjestelmistä, joiden seuraukset näkyvät ympäristökriisinä. Siksi kirkon tehtävänä ei ole ensisijaisesti osoittaa syyllisiä, vaan tunnustaa myös oma osuutensa ongelmaan.
Katumus ei kuitenkaan kristillisessä uskossa merkitse jäämistä syyllisyyteen. Se tarkoittaa suunnanmuutosta. Kirkko voi osoittaa, että vastuunkanto on mahdollista ja että myös yhteisöt voivat muuttua. Se voi omalla toiminnallaan rakentaa kestävämpiä käytäntöjä ja rohkaista ihmisiä tekemään samoin. Ekokriisin aikakaudella kristityn tehtävä ei ole vetäytyä maailman ongelmista eikä myöskään vajota epätoivoon. Kristillinen usko kutsuu ihmisiä toimimaan siellä, missä he ovat, niiden mahdollisuuksien puitteissa, jotka heille on annettu.
Samalla kristityn kutsumus on pitää yllä toivoa. Toivo ei tarkoita ongelmien vähättelyä tai uskoa siihen, että kaikki järjestyy itsestään. Se on rohkeutta toimia silloinkin, kun lopputulos ei ole varma. Kristillinen toivo ei ole passiivista odottamista, vaan aktiivista osallistumista hyvän rakentamiseen tässä maailmassa. Se rohkaisee tekemään työtä oikeudenmukaisuuden ja ekologisen kestävyyden puolesta myös silloin, kun muutoksen mahdollisuudet näyttävät pieniltä.
Mitä tämä voisi tarkoittaa Vihdin seurakunnassa? Vihdin seurakunnalle on myönnetty Kirkon ympäristödiplomi vuoteen 2030 saakka, ja seurakunnassa on tahtotila hakea jatkoa diplomille tämän jälkeenkin. Vihdin seurakunnalla on myös oma ympäristötyöryhmä, joka on laatinut seurakunnalle virallisen ympäristöohjelman. Ympäristöohjelmassa mainitaan ympäristön kannalta tärkeitä asioita, jotka ovat seurakunnassamme jo käytössä, kuten vihreät rippikoulut -toimintamalli, kiinteistöjen öljylämmitysten vaihtaminen maalämpöön ja Papinsaaren muuttaminen yksityiseksi luonnonsuojelualueeksi. Lisäksi seuraavan diplomi kauden (2030-) tavoitteina ovat mm. uusien suojelualueiden perustaminen, jatkuvan kasvatuksen perusteella hoidettavat metsäalueet ja vähäisellä käytöllä olevista tiloista luopuminen.
Ympäristöohjelmassa mainittujen tärkeiden tekojen lisäksi katsomme, että kulkiessamme kohti ekologisesti vastuullista ja toivorikasta seurakuntaa meillä tulisi vahvistaa suunnitelmaa seurakunnasta hengellisenä, kasvatuksellisena ja yhteiskunnallisena suunnannäyttäjänä vahvistamalla seuraavia konkreettisia tavoitteita ja käytäntöjä:
1. Vahvistetaan luomakuntakasvatusta kaikissa ikäryhmissä: Tuodaan seurakunnassamme tietoisesti luomakuntateemoja varhaiskasvatukseen, rippikouluun, nuorisotyöhön ja aikuiskasvatukseen. Seurakunnissa voidaan järjestää esimerkiksi ympäristö- ja kestävyysteemaisia keskusteluiltoja, joissa asioita tarkastellaan kristinuskon perinteen näkökulmista. Työntekijöille ja luottamushenkilöillemme tulisi tarjota koulutusta ekoteologiaan liittyvistä kysymyksistä. Kehitetään edelleen toimintamuotoja, joissa luonnossa liikkuminen, hengellisyys ja ympäristövastuu yhdistyvät.
2. Luodaan tilaa tunteiden, huolien ja surun käsittelemiselle: Seurakuntamme voi toimia paikkana, jossa ympäristöhuoli, suru ja epävarmuus voidaan kohdata yhdessä esimerkiksi järjestämällä keskusteluryhmiä hengellisten tekstien äärellä, hyödyntämällä rukousta, hiljaisuutta, retriittejä ja sielunhoitoa. Kehitetään myös hengellisiä käytäntöjä, joissa tunnistetaan sekä luomakuntaan kohdistuvat menetykset että tulevaisuuden toivo. Lisäksi kaikessa toiminnassa pyritään pienentämään seurakunnan omaa ekologista jalanjälkeä.
3. Rakennetaan kohtuullisuuden kulttuuria: Hyvä elämä nähdään kuluttamisen sijasta yhteisöllisyytenä, merkityksellisyytenä ja vastuullisuutena. Tätä voidaan seurakunnassamme tukea nostamalla opetuksessa esiin kohtuullisuuden, kiitollisuuden ja jakamisen hengellistä merkitystä.
4. Vahvistetaan kirkon profeetallista ääntä: Kirkko voi ja sen tulee osallistua aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun oikeudenmukaisesta tulevaisuudesta. Seurakunnassamme otetaan kantaa luonnon, heikommassa asemassa olevien ihmisten ja tulevien sukupolvien puolesta. Seurakunnassamme jatketaan hyvää yhteistyötä kunnan, järjestöjen, koulujen ja muiden uskonnollisten yhteisöjen kanssa.
Toivolla varustettu kirkko ei etsi paluuta menneeseen eikä tyydy vain säilyttämään nykyistä, vaan se suuntautuu tulevaan. Se vahvistaa vastuuta ja rakentaa yhteisöjä, joissa ihmiset voivat yhdessä harjoitella kestävää elämäntapaa.
Saila Poulter
Anita Valkealahti
Tarja Kohlmann